Suosittelemme aloittamaan harjoittelun starttikurssiltamme. EBN Starttikurssilla opetetaan eri tuntien vaatimat perusteet ja näin varmistetaan, että harjoittelu on muilla tunneilla sujuvaa, kun kaikilla on tarvittavat perustaidot ja –tekniikat kunnossa. Tunneillemme saa kuitenkin osallistua myös ilman Starttikurssin käymistä, ja myös omatoimikortilla harjoittelu ilman peruskurssia on sallittua.

Starttikurssit sisältävät neljä opetuskertaa, jotka toteutetaan kerran viikossa 60 minuutin harjoituksina. Starttikurssi sisältää oikeuden osallistua myös tuntikalenterista löytyville tunneille, joita voi lähteä kokeilemaan heti oman kuntonsa, taitojen ja uskalluksen mukaan. Suosittelemmekin osallistumaan heti kaikille itseä kiinnostaville tunneille. Omatoiminen harjoittelu on myös mahdollista ja kulkukortilla pääsee salille klo 5-23 välisenä aikana.

Starttikursseissa ryhmäkoko pidetään pienenä, jotta voimme tarjota henkilökohtaista ohjausta ja huomioida osallistujien yksilölliset tarpeet paremmin. Maksimi osallistujamäärä kurssilla on 10 henkilöä. Neljän viikon kurssien lisäksi pidämme ajoittain myös Intensiivistarttia, jossa samat asiat käsitellään yhden viikonlopun aikana. Kurssien ajankohdat näet ajanvarauskalenteristamme.

Oheiselta videolta näet harjoitustilojemme sisältöä.